Kemijärven Onnen lähettiläs 2018 äänestys

Julkaistu 2018-06-18 12:07:01 CEST.

Kemijärven kaupunki etsii Kemijärven Onnen lähettiläitä vuodelle 2018. Tänä vuonna Te kemijärveläiset saatte itse valita mielestänne sopivat henkilöt Kemijärven Onnentunteen kasvoiksi. Onnen lähettiläiksi valitaan sekä nainen että mies. Voitte äänestää mielestänne parasta Onnen lähettilästä perjantaihin 29.6.2018 asti.

Onnenlahettilas_visit.jpg

Vuoden 2018 Onnen lähettiläät julkistetaan 30.6.2018 Kemijärven Onnen päivä -tapahtumassa Taivaan tulien aukiolla. Ehdokkaita voitte äänestää sähköisesti sekä paperilomakkeella kirjastossa, Kylpylä-Uimahalli Poukamassa, palvelupiste Sortteerissa ja kirjastoauto Kyläluudassa. Kaikkien sekä Onnen lähettiläitä ehdottaneiden että finalisteja äänestäneiden kesken arvomme kahden hengen lahjakortin paikalliseen ravintolaan!

Onnen lähettiläät ovat henkilöitä, jotka ovat osoittaneet positiivisuudellaan ja esimerkillisellä onnellisuudellaan suurta ylpeyden aihetta kotikaupungilleen. He ovat omalla toiminnallaan edistäneet myönteistä kuvaa Kemijärvestä maailmalla. He ovat henkilöitä, joihin kiteytyy vahva paikalliskulttuuri ja -identiteetti.

Onnen lähettiläs -kunniakirjan vastaanottaneet ovat oikeutettuja käyttämään kaupungin myöntämää Onnen lähettiläs -arvonimikettä sekä näyttämään esimerkkiä maailmalla kemijärveläisestä Onnentunteesta myös tulevaisuudessa. Onnen lähettiläistä tehdään lehtijuttu paikallislehti Koti-Lappiin sekä heidät palkitaan kehystetyllä Onnen lähettiläs -kunniakirjalla ja Onnentunne -logolla varustetulla kuoritakilla ja fleecetakilla. TÄSTÄ LINKISTÄ ÄÄNESTÄMÄÄN

Onnen lähettiläs ehdokkaat 2018 ovat seuraavat:

Päivi Kostamo. Päivi on kemijärveläinen matkailualan yrittäjä, joka vie Kemijärven Onnentunnetta maailmalle siellä liikkuessaan. Päivi on myös aktiivisesti Kostamon kyläseura ry:n toiminnassa mukana edistämässä Kostamon kylän elinvoimaa. Päiviä kuvaillaan luonteeltaan positiiviseksi kemijärveläiseksi.

tämä2.JPG

Pirkko Mäkelä-Haapalinna. Pirkko on tunnettu pastellimaalari sekä Suomessa että muualla maailmassa. Hän edustaa Kemijärveä aina maailmalla liikkuessaan. Pirkko on voittanut tekemillään töillä useita palkintoja ja hänen teoksensa kuvaavat erityisesti Kemijärveä ja sen vesistöä. Hänen positiivinen elämänasenteensa luo kannustusta monelle kemijärveläiselle.

Pirkon maalauksia (3).jpg

Päivi Valle. Päivi Valle on Paapero -tuotemerkin perustaja ja pääsuunnittelija.Paaperon liikkeet sijaitsevat Kemijärvellä ja Rovaniemellä, lisäksi yrityksellä on verkkokauppa. Yrityksen arvoihin kuuluvat lapsen huomioiminen ja arvostaminen, kotiseudun hyvinvointi ja suomalainen työ. Tuotteille ominainen raikas väri- ja kuosimaailma saa innoituksensa Lapista.

IMG_20180621_125100.jpg

Kalervo Kaisanlahti. Kalervo tuottaa aktiivisesti kauniita kuvia Kemijärvestä Internettiin. Hänen kuviaan on nähty myös uutisissa. Kalervon kuvissa usein teemana nähdään Kemijärven luonto ja kaupunkia ympäröivä järvimaisema. Hän vie Kemijärveä maailmalle kauniiden kuvien muodossa, sillä kuvia katsotaan jopa 50 eri maassa.

tämä.JPG

Heikki Nivala. Heikki on omalla toiminnallaan edistänyt kemijärveläistä identiteettiä ja vienyt kaupungin kehitystä eteenpäin, esimerkiksi tällä hetkellä hän uurastaa biojalostamon saamiseksi Kemijärvelle. Hänelle tärkeitä arvoja ovat kemijärveläisten hyvinvointi ja onnellisuus. Toiminnallaan Heikki haluaa mahdollistaa kaikille elinvoimaisen kaupungin. Heikkiä luonnehditaan miellyttäväksi, hyväkäytöksiseksi ja positiiviseksi henkilöksi.

IMG_2202.jpg

TÄSTÄ LINKISTÄ ÄÄNESTÄMÄÄN

 

Takaisin