Kemijärven yöttömät yöt 2017

Julkaistu 2017-06-26 12:47:33 CEST.

POHJOIS-SUOMEN SUURIN MUSIIKKIFESTIVAALI 7.-8. HEINÄKUUTA, AHVENSALMEN KENTTÄ. KANSAINVÄLISET TÄHTIARTISTIT Nostalgia-rockin jenkkilegenda SUZI QUATRO * Ruotsalaiset ysäritähdet DR. ALBAN ja REDNEX

MONIPUOLINEN, KATTAVA JA KOVATASOINEN ARTISTIKAARTI

 

Ensi kesänä mukana on monia suomalaisessa musiikkimaailmassa jo usean vuosikymmenen ajan vaikuttanutta artistia kuten Agents, Lasse Hoikka & Souvarit, Muska ja Jorma Kääriäinen.

souvarit.jpg

 

Nuoremman polven esiintyjäkaartia edustavat muun muassa Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Vesterinen Yhtyeineen sekä Arttu Wiskari.

Arttu wiskari.jpg

Nigerialaissyntyinen ruotsalaisartisti Dr. Alban kuuluu tarttuvan eurodancen uranuurtajiin. Tunnetuin hitti lienee ysäriklassikoihin lukeutuva "It's My Life" sekä ”Hello Africa”, ”One Love” ja ”Look Who’s Talking”. Hänen albumeitaan on maailmanlaajuisesti myyty yli 15 miljoonaa kappaletta.

Kantria eurodiscoon yhdistävä Rednex aloitti uransa jo vuonna 1995, jolloin tarttuvaakin tarttuvampi ”Cotton Eye Joe” nousi listoille ympäri maailmaa. Samaan putkeen tulivat sitten myös ”Old Pop In An Oak” ja kaunis balladi ”Wish You Were Here”, jotka lopullisesti varmistivat tämän pilke silmäkulmassa esiintyvän iloisen popkantrikokoonpanon menestyksen. 

Rednex_festarit.jpg

Niin kutsutulla ”Kakkoslavalla” esiintyvät Wristshakers, Marjo Leinonen Car Keys feat. Jukka Orma, Maya Paakkari & Frozen Hippies ja Visio.

MARJO LEINONEN CAR KEYS FEAT. JUKKA ORMA

Edellä mainittu Marjo Leinonen esiintyi aikoinaan suositun, vuonna 1988 perustetun Balls-kokoonpanon riveissä. Leinosella on räväkkä ja omaperäinen blues- ja soul-pohjainen laulutyyli, joka tuo monien mieleen Janis Joplinin sielukkaat tulkinnat. Samassa Marjo Leinonen Car Keys feat. Jukka Orma –kokoonpanossa soittava karismaattinen kitaristi Jukka Orma taas muistetaan mm. sellaisista suomalaisen rockin historiaan kuuluvista yhtyeistä kuin Hassisen kone, Sielun Veljet, Piirpauke ja Pedro's Heavy Gentlemen.

MILLA

Yöttömissä Öissä ennenkin esiintynyt Milla nähdään Taivaan tulien aukiolla perjantaina. Lappilaisen, melodista pop-rockia soittavan yhtyeen aikaisempi nimi oli Milla Bruun & Pumpulitaivas, mutta nimi lyhennettiin. Kokoonpano tunnetaan nykyisin nasevasti nimellä Milla. Yhtye on perustettu kesällä 2013, ja sen juuret ovat nimenomaan Kemijärvellä.

Vuonna 2015 yhtye osallistui UMK-kilpailuun kappaleella nimeltä Rakkaus kahlitsee, ja keväällä 2016 yhtye julkaisi esikoislevynsä nimeltä Ensiaskelia, joka löytyy mm. Spotify ja iTunes –suoratoistopalveluista.

 

OHJELMA-AIKATAULU

 

Perjantai 7.7.

Päälava

16.00 Portit auki

17.30 Arttu Wiskari

19.30 Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani

21.15 Agents & Vesa Haaja

23.30 Rednex

00.45 Dr. Alban

“Kakkoslava”

16.45 Maya Paakkari & Frozen Hippies

18.45 Visio

20.45 Maya Paakkari & Frozen Hippies

22.45 Visio

00.15 Maya Paakkari & Frozen Hippies

Taivaan tulien aukio (ilmaisohjelma kello 13.00 alkaen)

Milla

Kvarttia Vaille

The Malpractice

 

Lauantai 8.7.

Päälava

14.00 Portit auki

16.00 Muska

18.00 Vesterinen Yhtyeineen

20.00 Lasse Hoikka & Souvarit

22.00 Jorma Kääriäinen & Yhden Tähden Orkesteri

23.45 Suzi Quatro

”Kakkoslava”

15.30 Wristshakers

17.15 Marjo Leinonen Car Keys feat. Jukka Orma

19.15 Wristshakers

21.15. Marjo Leinonen Car Keys feat. Jukka Orma

23.15 Marjo Leinonen Car Keys feat. Jukka Orma

01.00 Wristshakers

Taivaan tulien aukio (ilmaisohjelma kello 11.00 alkaen)

Visio

Seitakuoro

Taiska Duo

Sunnuntai 9.7. kello 15.00

 Kemijärven kirkkokonsertissa laulaa Pasi Kaunisto

 

LIPUT

Perjantai: liput alk. 44,50€ / S-etuhinta alk. 39,50€ 

Lauantai: liput alk. 44,50€ / S-Etuhinta alk. 39,50€ 

2pv lippu alk. 69,50€ / S-etuhinta 64,50€ 

Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Pyörätuolin saattaja ilmaiseksi samalla lipulla.

Sunnuntain 9.7. Kirkkokonsertin ohjelmamaksu alk. 28 €, S-etuhintaan alk. 25€ (S-paikat).

Tarkat tapahtumaohjeistukset päivittyvät osoitteessa www.menolippu.fi/festarit  

S-etuhinnat Rovaniemen, Kemin, Tornion ja Oulun Prismojen ja Oulun Sokoksen Herkun Ticketmasterin myyntipisteistä sekä Kemijärven ja Sallan S-marketeista.

Tapahtumaan on myös myynnissä VIP-paketteja, jotka sisältävät mm. ruokailun ja pääsyn omalle VIP Lounge -alueelle estradin läheisyyteen! Hinta alkaen 80€ + Alv24% (99,20€) / hlö.
VIP-paketin sisältöön pääsette tutustumaan osoitteessa www.menolippu.fi/vip/kemijarvenyottomatyot2017

Lipunmyynti

www.menolippu.fi -verkkokauppa

Ticketmaster Finland palvelupisteet, verkkokauppa ja puhelinmyynti 0600 10 800 (1,98e/min + pvm).

VIP-pakettien myynti & tiedustelut vip@menolippu.fi, puh. 010 841 41 85.

MAJOITUSPAKETIT

Majoituspaketit sis. lipun, majoituksen ja kuljetukset hotellilta Ahvensalmen kentälle ja takaisin.

Tutustu majoituspaketteihin tästä.
Majoituspakettien Tiedustelut: Hotelli Pyhätunturi myynti@pyha.fi / puhelin 08 8600 400.

Kemijärven majoitusvaihtoehdoista lisäinfoa osoitteessa: www.visitkemijarvi.fi

Tiedustelut Kemijärven Matkailuinfosta: info.visit@kemijarvi.fi / puhelin 040 1892050.

 

Majoituspaketit sisältävät lipun, majoituksen ja kuljetukset hotellilta Ahvensalmen kentälle ja takaisin.
Tiedustelut: Hotelli Pyhätunturi myynti@pyha.fi / puhelin 08 8600 400.

 KULJETUKSET

Tapahtumaan on järjestetty maksullinen kuljetus molemmille päiville välillä Rovaniemi-Kemijärvi-Rovaniemi.
Kuljetuksista vastaa Kutilan Liikenne Oy. 

Takaisin